Tänään oli se päivä, kun tämän alueen postinjakajan duunimäärä lisääntyi ja toisaalla taas helpotti.
Viime yö ei mennyt niin kuin haaveilin.
Menin suhteellisen ajoissa vaakatasoon, mutta mutta.. jos ihan vähän lukaisisi kirjaa..
Pari sivua vain.. Ja paskaiset marjat sentään. Pitihän se kirja sitten lukaista loppuun.
Kolmen jälkeen sammui vintti, mutta eipä hätiä. Herätys vasta yhdeksältä.
NukkuMatti nukahti aamu kuudelta ja minä heräsin. Kurkku täynnä limaa ja samoin nekku.
Yskimistä ja sponttaania pärskähtelyä. Allergianappia naamaan ja ihmettelemään tietokoneen näyttöä. NukkuMatti heräili uudestaan noin tunnin kuluttua sen pulverinsa kanssa ja tipahdin vaatteet päällä sängylle..
Heräsin noin klo 11:00, että minne hittoon se herätyskello jäi. Ei mitään muistikuvaa minkäänlaisesta herätyksestä. Pikaisesti hammaspesulle ja autolla kohti lähintä huoltoasemaa tankkaamaan autoa ja itseäni energiajuomalla. Tästä jatkui matka eksäni kämpille keräilemään krääsää Almerallinen ja takaisin kohti Lohjaa.
Hetken ajeltuani heitin u-käännöksen. Kamera ja verhot unohtuivat. Yay!
Prismassa käväisin tapattamassa puoleni yhteisestä s-tilistämme ja hankin uunituoreen tilalle. Tällä kertaa vain omakivaksi.
Oli kyllä melko söpö palvelijanainen. En tiedä, että hihittelikö hän ihan vain myötähäpeästä, duuninsa takia vai vetosiko mun jutut hänen huumorihermoonsa oikeasti.
Hän heitti myös suht rentoa juttua takaisinkin.
Annoin hänelle myös 100e rahaa. Saattoihan se hymy siitäkin irrota, mikäli hän laittoi sen taskuunsa, s-tilini avauksen sijaan.
Leikkeli muuten vanhan s-korttini niin pieneksi silpuksi, ettei sen aikaisempaa olomuotoa ihan kevyesti arvaisi. Terävät sakset tuolla duunipaikassa ainakin on.
En tiedä mitä sillä pyöri päänsä sisällä, kun se sitä korttia niin kovin rankaisi.
Hyvää asiakaspalvelua oli. Jäi hyvä mieli jatkaa heinäkuun alkua.
Sain myös yllättävältä henkilöltä mailia. Ehdotti blogini nimeksi ikirunkkaria. Ei sekään väärin ois ollut. ;P
Jännän oloinen olento hänkin. Ihan positiivisesti.
Sellanen heinäkuun 1. päivä oli se.
Nukkukaa kivasti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti